Yhtye



"Kvintetti on yhtye, johon kuuluu viisi muusikkoa. Tällaiselle yhtyeelle sävellettyä musiikkia kutsutaan kvintetoksi."



- Annika -
Laulahtelee ilmoille kappaleiden suloiset sävelet. Pieni fyysinen koko ei saamiemme ääninäytteiden perusteella ole esteenä voimakkaalle saundille. Kaikupohjaa löytyy. Intoutuu joskus myös räppäämään.



- Rosanna -
"Meet you all the way..." Rosannan kultainen urku tuo melodiaa musiikkiimme. Mitä olisikaan kasari-rock ilman legendaarista hammondia tai herkät balladit ilman pianoa? Eivät mitään.



- Tommi -
Tommilla on kitara ja näppärät sormet. Näiden yhdistelmänä syntyy tanakkaa riffiä ja letkeää flamencoa. Tai rokkia. Yhtäkaikki, Tommi kuluttaa keikkansa kitaroitaan näppäillen ja välillä myös hieman ronskimmin sahaillen.



- Ville -
Rumpalipoika, joka takoo taustalla tahtia ja sitä kuuluisaa groovea. Innostuessaan herran rumpukepukat saattavat heilua varsin rivakasti ja äänekkäästi, mutta useimmin bongoja hierotaan hellästi, hartaasti, maltillisesti tai kuten maestro Martikainen totesi: akateemisesti.



- Arvi -
Pitkätukkaisen rytmiryhmämme toinen jäsen. Jacques Cousteau a.k.a. bassotaiteilija Lintervo. Välillä tämä nuori herra tarttuu myös jouheen ja soittaa sujuvasti selloa. Tällöin ollaan muuten herkistymisen äärellä!